positiivinen_ilmapiiri_tehokkuus_ystavallisyys_wannado_superassarit

”Aidosti motivoitunut, ammattitaitoinen ja hyvinvoiva henkilöstö on toimivan työelämän suurimpia ja merkittävimpiä voimavaroja.”

Yllä olevalla sitaatilla olen pyrkinyt ilmentämään positiivisen ilmapiirin merkitystä itselleni työnhakuvaiheessa hakemukseni osalta. Tavoitteenani on ollut yhtälailla edetä arvomaailmani mukaisten yritysten rekrytointiprosesseissa, kuin välttyä sen vastaisten yritysten rekrytointiprosesseissa etenemiseltä. Olen jatkanut asian tärkeyden painottamista esittämällä työhaastattelussa työyhteisön ilmapiiriä koskevia kysymyksiä ja tulkinnut tarkkaan saamiani vastauksia. Uudessa työpaikassa aloittaessani olen ollut tuntosarvet koholla yleisen tunnelman värityksen havaitsemiseksi. Lopulta ilmapiiri on vaikuttanut ratkaisevasti päätökseeni sitoutua tai olla sitoutumatta kuhunkin työyhteisöön. Eräässä aikaisemmassa työpaikassani viihdyin niin hyvin, etten edes hakenut opiskeluaikanani omaa alaani vastaavia töitä pitkään aikaan, vaikkei silloinen työnkuvani vastannutkaan pitkäaikaisia tulevaisuuden suunnitelmiani ja haaveitani. Uskaltaisinkin oman kokemukseni perusteella väittää, että työssä viihtyminen on ainakin itselleni yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää kuin itse työnkuva.

Itse motivoidun suuresti positiivisesta palautteesta ja uskon, että moni työyhteisö voisi paremmin, mikäli positiivisen palautteen antaminen olisi ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Positiivista palautetta voi antaa, vaikkei siihen mitään erityisen suurta syytä olisikaan. Sitä voi antaa kaikista niistä pienistä, mieleen tulevista positiivisista asioista, joita kollegojen toiminta herättää. Toki rakentavallekin palautteelle on aikansa ja paikkansa. Rakentavan ja negatiivisen palautteen välillä on kuitenkin selvä ero. Rakentava palaute tähtää positiiviseen muutokseen, kun taas negatiivinen palaute tuo esille vain ja ainoastaan pieleen menneet epäkohdat. Positiivisella palautteella sen sijaan voidaan motivoida työntekijöitä ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen. Väitänkin, että positiivisella palautteella päästään rakentavaa palautetta huomattavasti tarkoituksenmukaisempaan lopputulokseen. Kuvitellaanpa kolikon kaksi kääntöpuolta eli positiivinen ja negatiivinen palaute sekä niiden välissä oleva harmaa alue eli rakentava palaute. Olen tehnyt tuttavuutta tavalla tai toisella, suorasti tai epäsuorasti näistä jokaisen kanssa ja voin sanoa, että joka ikisessä tapauksessa motivaatio on ottanut osumaa, hyvällä tai pahalla. Kuvittele mielessäsi omakohtainen kokemus jokaisen esimerkin osalta. Voitko allekirjoittaa kokemukseni?

”Positiivinen ilmapiiri koostuu näkemykseni mukaan avoimesta, hyväksyvästä ja kannustavasta työyhteisöstä, jossa jokainen pääsee kukoistamaan osaamistaan ja kiinnostuksen kohteitaan parhaiten palvelevalla tavalla. Palautteen laatu vaikuttaa ilmapiirin ja motivaation kautta tehokkuuteen ja tulokseen, sillä motivaation labyrintissa piilee onnistumisen avain.”

Intuitioni on alusta alkaen välittänyt positiivisia aaltoja Wannadon ilmapiiristä ja kulttuurista, enkä olisi voinut olla enempää oikeassa. Olen työskennellyt Wannadolla nyt noin puolitoista kuukautta ja olen saanut aikaan nähden enemmän positiivista palautetta kuin koskaan aikaisemmin, vaikka olen aina kokenut saavani runsaasti positiivista palautetta tekemästäni työstä. Meillä Wannadolla on omassa sisäisessä viestinnässämme käytössä erikseen positiiviselle palautteelle ja kehuille omistettu kanava, jossa korostetaan säännöllisesti #SuperAssareiden onnistumisia. Kokosin havainnollistukseksi muutamia esimerkkejä Wannadolla tähän mennessä saamastani positiivisesta palautteesta:

”Aivan loistava toi markkinointiassarin ilmoitus, liveks vaan!”

”Kattelin tota sun esittelytekstiä ja olin ihan WAU – Sulla on tosiaan taito sanojen kanssa.”

”Kaisa on HR-puolella osoittautunut todella särmäksi, ihanaksi, fiksuksi, itseohjautuvaksi ja viestinnältään selkeäksi tiimiläiseksi!”

”Mä kehun mun tän viikon erityispelastajia. Ootte SUPER kaikki.”

”Hyvä mimmit ootte loistavia!”

Milloin viimeksi sait positiivista palautetta tekemästäsi työstä? Entä milloin viimeksi annoit positiivista palautetta toisen onnistumisesta? Heitän sinulle positiivisen palautteen haasteen. Miten juuri sinä voisit piristää kollegasi, esimiehesi tai alaisesi päivää? Kuvittele mielessäsi jokin positiivisessa valossa näkemäsi työyhteisösi jäsen. Miten kuvailisit häntä ja hänen työpanostaan? Kerro se hänelle. Pallo on sinulla.

Kirjoittaja
Kaisa Piipponen
HR:n, rekrytoinnin ja viestinnän #SuperAssari – Wannado Oy

SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 40 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerityöhön erikoistunutta ketterää tekijää. #SuperAssarit 

Leave a Reply