Noora Juntunen
Markkinoinnin #SuperHarkkari
Hei, olen Noora, tuleva digimarkkinoinnin ammattilainen. Minulta löytyy vuosikymmenien kokemus kaupan ja matkailun alalta, kansainvälisistä työkulttuureista ja yrityksistä niin Suomessa kuin Espanjassa. Minulta hoituu käden käänteessä liikkeenjohto, myynti, asiakastapahtumien vetäminen, tilaisuuksien järjestäminen sekä asiakaspalvelu.
Vahvuuteni ovat parhaimman asiakaskokemuksen tuottamisessa, ratkaisujen löytämisessä sekä kokonaiskuvan ymmärtämisessä.
Olen äärimmäisen kiinnostunut ymmärtämään ihmistä ja yritystä kokonaisuutena, jonka vuoksi osaankin hahmottaa hyvin yritysten tarpeet ja ottaa huomioon myös muut osa-alueet, joilla on tärkeä rooli onnistumisessa. Osaan yhdistää hyvin markkinoinnin ja myynnin, ja arvioida millainen yrityksen ratkaisu palvelisi parhaiten ja tuottavimmin niin asiakasta kuin yritystä.
Olen ammatiltani myös personal trainer sekä kokonaisvaltainen hieroja, jonka myötä ymmärrän ihmisiä ja heidän haasteitaan, osaan löytää ratkaisuja sekä olla kannustava valmentaja. Olen erittäin iloinen ja sosiaalinen persoona, jonka kanssa on helppo tulla toimeen ja työskennellä.
Suomen lisäksi puhun sujuvasti espanjaa ja englantia sekä hieman ruotsia.
Tykkään kovasti itseni kehittämisestä, uuden oppimisesta, vuorilla vaeltamisesta, hiihdosta ja mökkeilystä. Luotan positiivisuuteen ja hyviin energioihin!
#Supervoimat

Kokonaisuuksien hahmotuskyky ja ratkaisukeskeisyys

Kansainvälinen osaaminen ja näkemys

Parasta asiakaspalvelua ja asiakaskokemusta

Kenet oikein valitsen?
Ei hätää – ei tarvitse tietää! Ota meihin yhteyttä ja me valitsemme juuri sinun tarpeisiisi sopivan superassarin tai asiantuntijan!