Suomalaisyritysten asiakaspalvelua on jo pitkään tuotettu Aurinkorannikolla, sillä tuotantokustannukset ovat edullisemmat ja laatu parempaa. Monelle suomalaiselle tutusta lomakohteesta löytyy nykyään 35 000 suomalaisen pysyvä yhteisö, johon kuuluu paljon nuoria, perheitä ja yrittäjiä. Asiakaspalvelu ja call center -työ hoituu helposti etänä etelän lämmöstä.
Firmat ovat siirtäneet asiakaspalveluaan ja buukkaustaan Espanjaan jo ennen pandemiaa. Etätyön yleistyttyä Espanja-buumi on vain kiihtynyt. Monet perustavat paikallisen yhtiön pystyäkseen tarjoamaan etätyömahdollisuuksia asiantuntijoilleen. Espanja vain on niin helppo – juurikin vuosikymmeniä kasvaneen suomalaisyhteisön vuoksi.
Mutta miksi lopulta siirtäisit asiakaspalvelusi juuri Espanjaan? Tähän on monta hyvää syytä.
Kustannustehokkuus. Tähän ei ole koiria haudattuina, vaan homma toimii kuten Suomessa, suomalaisin voimin. Asiakkaasi saavat palvelun tutulla ja turvallisella tavalla, puhtaasti suomeksi. Vaikka Espanjan meininki onkin rento, tuntee suomalainen palveluntuottaja suomalaisten yritysten tarpeet ja odotukset.
Kielitaitoisten osaajien saatavuus. Aurinkorannikko houkuttelee kansainvälisiä osaajia aivan eri tavalla kuin Suomi. Kun yrityksesi kasvaa ja laajenee eri maihin, tarvitset kielitaitoista henkilökuntaa. Ulkomaiset asiakkaat arvostavat palvelua omalla kielellään. Se on usein jopa kasvun pullonkaula ja kielitaidon puute on kaatanut monta kansainvälistymisoperaatiota.
Tutut sopimuskäytänteet. Myös Aurinkorannikon asiakaspalvelussa pätee salassapitovelvollisuus ja sopimukset tehdään Suomessa totutulla tavalla. Sinun ei tarvitse osata espanjaa tai Espanjan lakeja. Useimmiten ostat palvelun suomalaiselta yhtiöltä, jolla on vain toimipiste Espanjassa.
Paikallistuntemus. Pysyvästi Espanjassa asuvat tekijät tuntevat paikalliset tavat, palvelut ja mahdollisuudet. Ehkä haluat tutkia laajemmin Espanjan liiketoimintamahdollisuuksia? Rannikolla toimii Espanjan Suomalaiset Yrittäjät ry, jonka kautta tutustut kokeneisiin espanjansuomalaisiin eri alojen yrittäjiin. Jos siis tarvitset ehdottomasti Espanjan tuntemusta yritykseesi, sekin hoituu!
Työntekijät viihtyvät. Aurinkoinen sää näkyy ja kuuluu myös työtehossa. Wannadon kanssa asioiminen on erityisen hot, sillä maineemme on ehtinyt kiiriä pitkin Fuengirolan rantoja. Saamme rekrytointeihimme joka kerta todella paljon hyviä hakijoita, ja tekijämme viihtyvät meillä vuosia.
Laadukas asiakaspalvelu syntyy aurinkoisella asiantuntijaporukalla
Wannado on yksi Aurinkorannikolla asiakaspalvelua ja buukkausta tarjoavista suomalaistoimijoista. Fuengirolan toimipisteessä työskentelee tällä hetkellä 10 kokenutta tekijiää, osa toimistolla ja osa etänä. Tiimissä on mm. entinen museovahtimestari, fitness-tähti, insinööri ja Alkon myyjä. Erilaiset taustat ovat asiakaspalvelutyössä rikkaus.
Ennakkoluuloista poiketen rannikolla työskentelee ihmisiä kaikista ikäryhmistä. Kokemusvuosista on vain hyötyä haastavien asiakastilanteiden hoidossa – langoilta välittyy empaattinen, kuunteleva ja ratkaisukeskeinen ote. Toisinaan tarve on tekniselle asiantuntijuudelle ja monesti asiakaspalvelu on myös myyntiä.
Asiakaspalvelu on aitiopaikalla liiketoiminnan kehittämisessä. Asiakaskokemus saa asiakkaasi vailtsemaan sinut yhä uudelleen, ja siksi on tärkeää valita oikea kumppani edustamaan yritystäsi. Wannado on sitoutunut kehittämään yritysten asiakaspalvelua proaktiivisesti ja pitkäjänteisesti. Kansainvälisyys, monikielisyys ja 24-7 palvelu haluamassasi kanavassa kuuluvat pakettiin.