Verkostoitumisen ei kuuluisi olla itsensä tyrkyttämistä, limaista liimautumista, käyntikorttihukuttautumista tai itsekästä pohtimista, että miten MINÄ voisin hyötyä tästä. Kuten mikä tahansa ihmisten välinen kanssakäyminen, verkostoituminen on sosiaalista suhteiden luomista. Kaikki ihmissuhteet perustuvat kahteen yksinkertaiseen asiaan; kuulluksi tulemiseen ja omana itsenä hyväksymiseen. Näiden kahden kliseeltä kuulostavan termin ei pidä antaa hämätä. Kukaan ei ui liiveihisi paremmin sinun omalla suostumuksellasi kuin ihminen, johon sinä luotat ja jonka koet tuottavan sinulle jotain arvoa.
Arvoa. Ai että. Kuulostaa ihan hinnoittelulta. Ei suinkaan. Arvoa on monenlaista ja suurinta osaa siitä ei mitata rahassa: tietämys, neuvot, ymmärrys, turva, tuki, yhteydet, kokemus, tuttuus.
Olen juuri tämän blogin kirjoittamisen aikaan Englannissa sekä tuottamassa arvoa että saamassa arvoa takaisin. Ystäväni, johon verkostoiduin internetissä pyörineen piirustusryhmän välityksellä, on miehensä kanssa Japanissa kymmenvuotishäämatkalla. Minä saan ilmaisen majoituksen sitä vastaan, että hoidan heidän kolmea kissaansa ja kahta axolotl-vesiliskoansa matkan ajan. He puolestaan voivat nauttia matkastaan tietäen, että luotettava ja kissojen hyväksymä henkilö pitää huolta sekä kodista että eläimistä. Sivullisena hyötyjänä ovat ystäväni appivanhemmat, joiden ei tarvitse asioikseen tulla hoitamaan eläimiä kahta kertaa päivässä – sekä kissat, joilla on matkan jälkeen kolme ihmistä paijaamassa kahden sijaan.
Minun saamani arvo = Ilmainen majapaikka ja hyvä kisuseura. Työrauhaakin löytyy. Sekä tietysti mahdollisuus kerryttää kirjahyllyyn paikallisesta sarjakuvapuodista opuksia, joita ei Suomesta saa.
Ystäväni saama arvo = Huoleton matka toiselle puolella maapalloa tietäen, että turvallinen ihminen katsoo eläinten ja kodin perään, sekä päivittäiset kuulumiset kotoa.
Loppupelissä työmaailman verkottuminen ja sen tuoma arvo eivät poikkea tästä. Tehdään hyvää toiselle, saadaan siitä itse jotain hyvää takaisin. Luodaan yhteistä hyvää, johon molemmat ovat tyytyväisiä. Minä teen sen uutiskirjeen, asiakas hankkii sillä itselleen lisää liidejä ja minä työkokemusta sekä kontakteja. Yhteiset kokemukset laajentavat meidän molempien verkkoja ja antavat mahdollisuuden tutustua ihmisiin, joilla on todennäköisesti samanlaiset mielenkiinnon kohteet. Yhteyden on kuitenkin perustuttava aitouteen eikä pakkopullaan. Haistamme alitajuisesti todella herkästi pakkopullayhteydet, ja jos se on sinusta tervan juomista, se on takuulla siitä toisesta osapuolesta ihan yhtä tympeää.
Aitoutta verkostoitumisessa ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä voi helposti harjoittaa sillä, että on aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä. Muistaa oman arvonsa, oman osaamisensa, sen mitä voi tuoda pöydälle sille toiselle osapuolelle, ja haluaa ihan tietoisesti tietää tästä toisesta ihmisestä enemmän. Mikään ei sulata toisen ihmisen suojamuureja paremmin kuin aito välittäminen ja kiinnostus. Paino jälleen sanalla ”aito”, ei ulkoa opeteltu, teennäinen sosiaalihorostelu.
Ihan normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä. That’s it.
Tietenkään kaikkien ihmisten kanssa sukset eivät vaan luista samaan suuntaan ja sekin on ihan OK. Ei kaikkien kanssa tarvitse verkostoitua. Ei kaikkien kanssa tarvitse leikkiä, ei varsinkaan, jos se toinen osapuoli on sellainen draamapomoilija, että MINÄMINUNMINULLEMINUKSI, ja yhteisen hyvän sijaan tuleekin yhdelle hyvää ja toiselle pahaa. Sellaiset tyypit voi jättää omaan arvoonsa. Parempiakin vaihtoehtoja on olemassa. Et ehkä saa parhaita suosituksia tai parhaita diilejä, jos toinen osapuoli sattuu olemaan very very VIP, mutta toisaalta, onko oman terveyden ja mielenterveyden uhraaminen toisen nuoleskelulle sen arvoista? Onko se sellainen asia, josta on kuolinvuoteellaan ylpeä ja kiitollinen itselleen, että ”Hyvä, kun tein tämän!”. Niinpä.
