Kuvitellaan utopistinen ideaalitilanne, jossa työelämässä vallitsisi täydellinen tasa-arvo. Sellainen, jossa miehet ja naiset, enemmistöt ja vähemmistöt, nuoret ja vanhat, olisivat kaikki keskenään samanarvoisessa asemassa työmarkkinoilla. Sellainen, jossa ketään ei syrjittäisi ammattitaidon kannalta epäolennaisten yksityiskohtien vuoksi. Sellainen, jossa kaikilla olisi mahdollisuus toteuttaa ammatillista unelmaidentiteettiään. Entä jos tämä ei olisikaan vain utopiaa?

Kun arvot ja toiminta osoittavat eri suuntiin

Yksi työelämän ristiriidoista koskee erilaisuuden kunnioittamista ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien avaamista kaikille työnhakijoille taustasta riippumatta. Sosiaalipsykologiassa on tutkittu useilla eri tavoilla ennakkoluuloja ja syrjintää esimerkiksi tiedostettujen ja tiedostamattomien asenteiden sekä arvojen ja käytännön toiminnan välisen ristiriidan osalta. Useat yritykset edustavat julkisesti sosiaalisen suotavuuden vuoksi hyväksyviä asenteita, mutta käytännön työnhaku- ja rekrytointikokemukset puhuvat tätä vastaan. Yritysten internetsivuilla komeilee usein näkyvästi tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta korostava arvojen kirjo, mutta käytännössä valtavirrasta poikkeavat hakijat saattavat jäädä varjoon.

Helsingin Sanomien (31.10.2018) mukaan suomalaiset työelämässä menestyneet julkisuudenhenkilöt testasivat työmarkkina-arvoaan hakemalla töitä omilla ansioluetteloillaan romanilaisilla nimillä varustettuina, jolloin ovet eivät avautuneet yhteenkään työhaastatteluun. Ristiriitaista, eikö? Usein kyse ei kuitenkaan välttämättä ole tietoisesta syrjinnästä, vaan yritykset saattavat aidosti kuvitella toimivansa arvojensa mukaisesti, mutta päätyvät tiedostamattomasti suosimaan kerta toisensa jälkeen tiettyä profiilia edustavia hakijoita muiden hakijoiden kustannuksella. Yksi mielenkiintoisimmista ristiriidoista on lisäksi käänteinen syrjintä, jolloin tiettyä ihmisryhmää suositaan nimenomaan syrjintästigman pelossa.

Ennakkoluuloista ja syrjinnästä kohti erilaisuuden arvostamista

Työelämän ristiriidat on tiedostettava, jotta ne voidaan ratkaista. Joissakin yrityksissä on kokeiltu esimerkiksi anonymisoitua rekrytointia ennakkoluulojen ja syrjinnän vaikutuksen minimoimiseksi. Ennakkoluuloista ja syrjivistä asenteista tulisi kuitenkin pyrkiä tietoisesti eroon näkemällä jokainen työnhakija ammatillisesti ansaitsemassaan valossa ainutlaatuisena yksilönä. Sukupuolen, etnisen taustan, iän tai muun demografisen tekijän pitäisi olla täysin toisarvoinen tekijä työnhaussa.

Valitettavasti täydellinen tasa-arvo ei vieläkään toteudu, mutta jokaisen rekrytoinnin parissa työskentelevän henkilön olisi hyvä havahtua tietoisesti tarkastelemaan yrityksensä rekrytointipolitiikkaa ja -kulttuuria myös tästä näkökulmasta. Toki jotkin työtehtävät vaativat esimerkiksi virheetöntä kielitaitoa, jolloin sen puutteen vuoksi rekrytointiprosessissa etenemättömyys on loogisesti selitettävissä. Sen sijaan sukupuoli, etninen tausta tai ikä eivät kuitenkaan ole mitenkään sidoksissa tähän. Mikäli muut vaatimukset kohtaavat kahden eri hakijan osalta, ei työn laadun kannalta ole minkään valtakunnan merkitystä, edustaako näistä kahdesta hakijasta tehtävään valittu henkilö mies- vai naissukupuolta, etniseltä taustaltaan Suomea, Ranskaa vai Zimbabwea tai ikänumeroiltaan janan matalampaa vai korkeampaa ääripäätä. Toivoa sopii, että vielä jokin päivä yritykset toimivat aidosti ja tietoisesti ulospäin viestimiensä arvojen mukaisesti myös käytännössä.

Wannadolla arvot ja käytäntö kohtaavat

Me Wannadolla pyrimme valitsemaan kuhunkin tehtävään kompetenssinsa puolesta aidosti potentiaalisimmat työntekijät antamatta painoarvoa epäolennaisuuksille, kuten sukupuolelle, etniselle taustalle tai iälle suuntaan tai toiseen. Meille erilaisuus on rikkaus, jokainen on omalla tavallaan erilainen, ja erilainen on samanarvoinen. Sopisitko sinä osaksi tasa-arvon, monimuotoisuuden sekä vapauden arvomaailmaa aidosti edustavaa ja korostavaa Wannadon avointa yhteisöä? Mikäli vastauksesi on kyllä, tutustu ihmeessä avointen työpaikkojemme kansainväliseen tarjontaan osoitteessa https://wannado.fi/rekrytointi/ tai lähetä meille positiivista erilaisuuttasi painottava avoin hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen rekry@wannado.fi ! Me odotamme sinua!

Kirjoittaja
Kaisa Piipponen
HR:n, rekrytoinnin ja viestinnän #SuperAssari – Wannado Oy

SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 40 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerityöhön erikoistunutta ketterää tekijää. #SuperAssarit 

Leave a Reply